Työhön kuului, kuten tavallista, antaa kaikille kukille oikea määrä vettä, mutta tällä kertaa oli myös laitettava yksi neljäsosaa korkillista nestemäistä lannoitetta. Kun olin vielä saanut maljakot tiskattua, oli kotiinlähdön aika.
Maanantaina, ensitöikseni aloin purkaa uutta tavarakuormaa.
Jokaiselle tuotteelle oli oma paikkansa. Karkit ja muu vastaava laitettiin varastoon.
Mehut taas kylmiöön.
Lisäksi hyllyjä piti vähän täyttää.
Tänään, aamupäivällä, olin opintotoimistolla sekä Kiipulakeskuksessa kastelemassa kukkia.
Kukkia oli todella paljon, ja todella isoja, varsinkin Kiipulakeskuksen kahvilan isoin kukka vaati paljon vettä. Kun kukat oli kasteltu, oli vuorossa ruusujen siirtäminen häkkivarastosta sidontaluokkaan.
Iltapäivällä kävin parin työtoverini kanssa hakemassa kasvihuone 3:sta muutamia kukkia.
Eli hortensioita
tulilatvoja
lumihiutaleita
ja pelargonioita.
Lisäksi kävimme hakemassa tomaattihuoneelta mansikoita
ja tomaatintaimia. Niiden jälkeen työpäivä olikin sitten purkissa, vai pitäisikö sanoa paketissa.
Valokuvat ja tarinat niiden välissä ovat oikein hyviä ja ammatillisia. Jatka samaan malliin!
VastaaPoista