Torstai, edellisen viikon viimeinen työpäiväni, alkoi tavanomaisilla työtehtävillä. Myöhemmin hoidin hieman kassatöitä, eikä se tuottanut mitään vaikeuksia. Mutta myöhemmin lähdin hakemaan 6-7-kasvihuoneelta neljä isoa hortensiaa. Niiden kuljettaminen ei todellakaan ollut helppoa, mutta onneksi 3-kasvihuoneelta löytyi kelmurulla, niin eivät kyseiset kukat enää pudonneet kyydistä. Sen jälkeen työpäivä olikin sitten lopussa.
Eilen, maanantaina, aloitin jälleen tavanomaisilla töillä, eli kukkien kastelemisella sekä hyllyjen täyttämisellä. Tosin tällä kertaa orvokkien lisäksi minun oli myöskin kasteltava tomaatintaimet ja hortensiat. Tomaatit olivat helppo asia, mutta hortensioiden kastelutehtävässä tarvitsin pienen korokkeen, koska muuten en olisi yltänyt niihin. Kun olin saanut sen hoidettua, vuorossa oli maljakoiden ja ruukkujen tiskaaminen. Lisäksi tiskattavien seassa oli myös pieniä mustia ruukkuja, joita oli vaikeaa tiskata niiden pohjassa olevien reikien takia. Ehdin tiskaamisen jälkeen olla vielä jonkin aikaa kassalla ja päivän työt olivat ohi.
Tänään työpäiväni alkoi jälleen sämpylöiden ja päivän lehden hakemisella. Sen jälkeen oli jälleen vuorossa orvokkien ja lumihiutaleiden kasteleminen. Seuraavana hommanani oli ruusubegonioiden ruukuista poistaminen ja myymälän myyntipöytien siistiminen. Lisäksi ruukuista oli poistettava tukitikut, ja myös pidettävä huoli, ettei lattialle päätynyt multaa. Saatuani kaikki kukat bio-jätteisiin, oli jälleen vuorossa maljakoiden, ämpäreiden ja ruukkujen tiskaaminen. Tällä keraa niitä oli enemmän, kuin maanantaina, mutta eivät ne kuitenkaan tuottaneet sen suurempaa vaikeutta. Työpäivän lähestyessä loppuaan sain vielä Tuijalta tehtäväksi listata tuotteita, joita oli päässyt varastosta loppumaan. Kun olin saanut listan tehtyä, työpäiväni oli lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti