Myöhemmin, aamupäivällä, menin Helin ja muutaman työtoverin kanssa kastelemaan kukkia Kiipulakeskuksesta, kun oli jäänyt vähän kesken. Emme nimittäin eilen ehtineet käydä kastelemassa toimistotilojen kukkia. Lisäksi kävimme kuntoutuskeskuksessa, asuntola Oralassa sekä liikuntahallilla, sillä jonkunhan niidenkin kukat on kasteltava.
Minun oli kyllä tarkoitus käydä kastelemassa myös uimahallin kukat, mutta se jäikin suorittamatta, koska ovi oli lukossa, eikä Helillä ollut oveen sopivaa avainta. Kun ruokatauko oli ohi, minulle annettiin tehtäväksi viedä yksi rullakko 3-kasvihuoneen eteen. Sen hoidettuani minun piti viedä kuntoutuskeskukseen kolme Kiipula Gardensin ilmoitusta, yksi kullekin ilmoitustaululle.
Ilmoitukset liitettyäni, jäljellä oli enää orvokkien kastelu ja huonojen lehtien ja kukkien poistaminen. Jotkut kukat tarvitsivatkin paljon vettä. Sen jälkeen työpäivä olikin lopussa.
Miten kassatyöskentely sujui? Oliko helppoa vai haasteellista?
VastaaPoistaHienoa, että olet päässyt tekemään myös viherkasvien hoitotöitä ja samalla kiertämään Kiipulan aluetta hieman laajemmin.
Valokuvat ovat hyviä, ota niitä lisää, jos vaan mahdollista!
Jatka samaan malliin!